Vauhdikas loman aloitus

_DSC0326 (2)

Huhheijaa ja terveisiä Helsinki-Vantaan Hiltonista.

Oli melkoisen vauhdikas loman aloitus eikä taida olla jälkipolville kerrottavaa, tosin eihän sitä meillä olekaan, huh. Perjantaina kun toimiston oven painoin kiinni, suuntasin uljaan ratsuni nokan kohti Jyväskylää rakkaan serkkuni luokse, josta lauantaina jatkoimme matkaamme kohti Tamperetta. Tampereelta kohti Hämeenlinnaa ja tietenkin Gunnareiden keikkaa.

Sen verran täytyy kyllä omalta osaltamme sanoa, kun lehdissä on kirjoitettu niin paljon niin jonotus- kuin kaljaraivostakin ko. keikan osalta, että meillä meni kaikki erinomaisesti! Jonotimme alueelle sisään vajaa puolituntia ja jonot liikkuivat hyvin. Siitä suunnistimme suoraan anniskelualueelle, jonne unohduimme koko illaksi. Vessajonoja ei ollut ollenkaan koko illan aikana, kun ei jäänyt ensimmäisiin vessoihin ja yhdessä vaihdeessa juomapisteille kertyi pitkä jono. Senkin ratkaisin niin, että jonon hänniltä kävelin jonon ekaksi ja ystävällisesti kysyin jonon ensimmäisiltä mitä he haluavat ja kuittasin heidän juomat ja tilasin omat siinä samalla. Ehkä vähän kalliita juomia tuli, mutta ei tarvinnut jonottaa ollenkaan. Itse keikka alkoi kuulemma tunnin myöhässä mitä en tajunnut ollenkaan, koska aika suorastaan lensi hyvässä seurassa. Keikka itsessään oli erittäin hyvä, olin positiivisesti yllättynyt miten hyvin Axl veti vielä biisejä ja hyvässä vireessä tuntui koko bändi olevan. Ruokaakin sain suoraan kävelemällä tiskille ja se oli hyvää. Ainoa raivo mitä itse todistin, oli keikan jälkeen kun jonotimme Tampereen Onnibus -jonossa. Helsingin jono tuntui olevan täynnä tyytymättömiä ihmisiä ja tuntui todella pahalta kuunella sitä raivon ja haukkumisen määrää mitä he suolsivat Onnibussin henkilökuntaa kohtaan. Tampereen jonossa vallitsi hyvä tunnelma ja kotimatkalle pääsimme sitten aikanaan, ja sillehän ei kukaan voi mitään jos lähtö myöhästyi (koska mm. keikkakin venyi). Eli osaltamme kaikki hyvin, mitä nyt unohdimme serkkuni Hämeenlinnaan kun itse menimme Tampereelle, mutta sekin tarina päättyi loppujen lopuksi onnellisesti.

Eilen muutaman tunnin yöunien jälkeen suuntasimme yhdeksi yöksi mökille ja näin vihdoin tytöt viikon erossa olon jälkeen ja tänään matkustin sitten jo Helsinkiin ja aamulla hyppään Finnairin sinivalkoisille siiville kohti Nizzaa.

_DSC0331

_DSC0322 (2)

Ja unohtakaa kaikki ne postaukset mitä olen kertonut käsimatkatavaroilla matkustamisesta. Kuten kuvista näkyy, rouvalla on tavaraa ihan kahden matkalaukun verran ja perillähän ollaan peräti perjantaihin saakka. En vaan saanut alkuperäistä plania toimimaan käsilaukkujen suhteen, joten jouduin pakkaamaan reissuun lähtevät käsilaukut käsimatkatavaralaukkuun, koska en uskaltanut pakata niitä ruumaan menevään laukkuun. Joten nyt on tilaa shoppailla Chanelin alemyynneissä 😉

Kuullaan seuraavan kerran Nizzasta. Jos en ennätä blogia päivittämään (kuvaan ainakin paljon materiaalia), niin seuratkaa instaa, päivitän sitä varmasti ahkerasti (@marinsilmin).

Yksi kommentti artikkeliin ”Vauhdikas loman aloitus

  1. Hyvää lomaa!
    Monissa paikoissa vaikeudet on vaan suhtautumiskysymys 🙂 Ei kai kukaan odota, ettei kymmenien tuhansien ihmisten tapahtumassa synny jonoja mihinkään 😀 Ja tosiaan lahjonalla aina pärjää, jos ei jaksa jonottaa 😀

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.