Rei’itetty

Marin_silmin-0148-3

Marin_silmin-0172-4.jpg

Tänään sekä paita, laukku, että kuvauslokaation seinät olivat rei’itetyt.

Olen siitä kummallinen nainen, ettei korviani ole rei’itetty.  En siis käytä korvakoruja, en ole koskaan käyttänyt. Napakoru minulla oli hetken aikaa, erään festarireissun tiimellyksessä otettuna. Ainakaan kymmeneen vuoteen siinä ei ole korua ollut, mutta jäipähän pieni reikä muistoksi. Mutta näköjään tykkään ihon rei’ittämisen sijaan rei’itetyistä vaatteista ja asusteista, tuovat vähän särmää perusvaatteisiin.

Suomen kieli on kyllä melkoista, esimerkiksi tuo rei’itetty sana on jotenkin hassu. Meillä töissä, toimistolla, opetan aina muille suomenkielisiä sanontoja, ruotsinkielisiä kun ovat suurin osa. Tänään olin tulisilla hiilillä, viime viikolla mietittiin akilleen kantapäätä sekä ihasteltiin ilmaa, joka oli kuin morsian. Viljelen aika usein erilaisia sanontoja ja siihen piälle viännän savvoo, niin on kuulkaa pojat helisemässä toimistolla kun rouva kalakattaa jonninjoutavia. Sitten välillä sanonnat muuttuvat hieman ja joku saattaa sanoa akilleen jänne tai muuta vastaavaa, mutta ei meillä takerruta pikkuseikkoihin. Muotovirheitä, ja kukaan meistä ei ole muotovalio.

Marin_silmin-0161-3

Marin_silmin-0170-2

t-paita Tiger of Sweden / culottespants Michael Kors / sandaalit Miista / laukku Hermès / aurinkolasit Ray Ban 

Marin_silmin-0156-2

Juhannusviikkokin starttasi. Aloimme hieman suunnitella juhannuksen menua. Toivottavasti sään jumalat ovat puolellamme juhannuksena ja saamme nauttia hyvän ruuan ja seuran lisäksi lämmöstä ja auringosta. Haravanvarressakin pitäisi viihtyä, mutta se on mökillä ihan mukavaa puuhastelua.

Onko sinun juhannussuunnitelmat selvät?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.