Miss Kesäheinä 2017

Marin_silmin-0104-3

Marin_silmin-0107-3

Marin_silmin-0096-4

Sain pari viikkoa sitten kutsun naisten iltaan teemalla kesäheinä. Ja voitte uskoa, että tällaiselle oikein kukkakuosia rakastavalle värikkäälle pukeutujalle teema oli sitten todella helppo… Juu ei. Mutta onneksi jokin tässä tyhjässä päässäni sentään leikkasi ja soitin Anemonen Sinikalle ja pyysin tekemään minulle kukkaseppeleen iltaa varten. Ja kuinka kauniin seppeleen hän tekikään minulle tätä ihanaa iltaa varten, tunsin itseni ihan prinsessaksi.

Tämä ihana naisten ilta oli siis eilen ja voi että olen nauranut vatsani kipeäksi ja syönyt sen niin pinkeäksi, että jalkapallokin jäisi kakkoseksi. Kun kahdeksan naista tekee jotain ”pientä naposteltavaa” naisten iltaan, voitte uskoa että pöydät notkuvat sen jälkeen ruuasta ja eilisellä ruokamäärällä olisi kyllä ruokkinut isommankin porukan. Ja mitä upeita herkkuja pöydässä olikaan… Jestas, tällainen ruualle perso ihminen, kuten minä, oli ihan taivaissa. Söin aivan liikaa, mikä sinällään ei ollut varmaan yllätys. Itse vein mennessäni sienipekonipiirakan ja vähän jännitin, että mikä on menekki gluteenittomalla piirakalla, mutta onneksi siitä tykättiin, vaikka gluteeniton olikin. Ja olin todella otettu, että muut vieraat olivat ottaneet huomioon minun keliakian ja pöydän antimista pystyin syömään ihan kaikkea. Melkein itkin ilosta.

Marin_silmin-0120

Marin_silmin-0134

Marin_silmin-0135-5

Ja tiedättekö mistä huomaa illan olleen onnistunut? Kun ajantaju häviää ja sitä huomaa yht’äkkiä kellon olevan yli puolenyön. Hyvässä seurassa aika vaan liitää eteenpäin. Oli ihana tutustua uusiin naisiin täältä Vaasasta ja nähdä muutamia naisia joita olin entuudestaan tavannut. Ja illan emännän koti on aivan MIELETÖN. Jään harvoin sanattomaksi, mutta hänen kodin yläkerta, terassi ja terassin näkymät saivat tämän kesäheinän aivan sanattomaksi. Ihailen ihmisiä, joilla on silmää remontoida oma koti niin kauniiksi ja omanoloiseksi, että siitä tunnistaa heti, kenen koti on kyseessä. Täytyy kysyä, josko hänen kotonaan saisi hengailla enemmänkin, niin kaunis se oli.

Ihanaa sunnuntaita juuri Sinulle, minä hyökkään nyt aamupalatarjoilun kimppuun ja nautin hieman väsyneesti alkaneesta sunnuntaistani. Mutta tämä väsymys ei haittaa, koska sen on aiheuttanut kesän 2017 ihanin naisten ilta. #kesäheinät2017

Marin_silmin-0111-3

Marin_silmin-0115-2

kukkaseppele Anemone / mekko Carin Wester / laukku, aurinkolasit ja kengät Chanel 

Marin_silmin-0112-4

P.S. Marsa ja Alma ei päässeet näihin juhliin, vaikka kuvissa mukana ovatkin.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s