Yöpaidassa liikenteessä?

Marin_silmin-0033-4

Marin_silmin-0034-6

Marin_silmin-0036-4

No ei sentään, mutta kyllä tuo Samsoe & Samsoen kesämekko näyttää vähän satiiniselta yöpaidalta. Tämä oli taas sarjassamme heräteostos, jonka ostin, kun halavalla sain. Ihastelin tämän malliston vastaavaa toppia, mutta kun mekko oli ainoastaan parikymppiä kalliimpi kuin sen samanlainen, mutta lyhyempi, toppi, ostinkin tämän mekon. Sain siis melekeen samalla rahalla enemmän kangasta 😉 .

Kuvat ovat Vanhan Vaasan raunioilta. Ne ovat todella kauniit ja pitäisi kyllä käydä useammin kuvailemassa siellä. Ajan raunioiden ohi joka päivä töihin, ja ihastelen niitä aina auton ikkunasta. Lisäksi tällä samalla reissulla testasimme uutta pikku kameraamme, jota on minunkin mukavampi kuljetella mukana esim. reissuissa. Oikein hyvää jälkeä sai tuollaisella pienelläkin kameralla aikaiseksi.

Marin_silmin-0042-4

Marin_silmin-0038-2

Marin_silmin-0045-3

Pidän tekstin tänään lyhyenä. Olen tuhannen väsynyt ja huonolla tuulella päiväisen kakkaepisodin jäljiltä. Oli melekoiset yllärit odottamassa kun tulin töistä kotiin, jopa verhotkin oli kuorrutettu sillä itsellään. Mutta eihän näillekään mitään mahda, mutta kruunasi muutenkin hieman kivuliaan ja huonosti sujuneen päivän. Onneksi huomenna on varmasti parempi päivä. Ainakin se on perjantai ja kaikkea kivaa on luvassa koko viikonlopuksi.

Marin_silmin-0056-3

Marin_silmin-0065-3

Marin_silmin-0057-2

Marin_silmin-0048

t-paita H&M / mekko Samsoe & Samsoe / espadrillokset ja laukku Chanel / aurinkolasit Prada

P.S. Tuo kuvissa näkyvä Chanelin Boy on myynnissä. Iski hieman laukkuähky ja minun esikoispoikani olisi uutta kotia vailla. Jos se kiinnostaa sinua, niin laita viestiä, kerron laukusta tarkemmin sähköpostilla.

 

2 kommenttia artikkeliin ”Yöpaidassa liikenteessä?

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.