Väriä elämään

Marin_silmin-6311

Marin_silmin-6310

Muistatteko kun kerroin, että olen aloittanut värien metsästyksen?

Kaikkihan sai alkunsa niistä värikkäistä Chanelin espadrilloksista, jotka satuin bongaamaan tämän kevään ja kesän mallistosta. Sain niistä itselleni todellisen pakkomielteen (harvinaista nykyään) ja kyllä niitä kuulkaa kissojen ja koirien kanssa metsästettiin ympäri Eurooppaa usean ihmisen avustuksella. Olin lähellä laittaa erään brittiläisen personal shopperinkin jo asialle (ja aivan karmeaan ylihintaan), kunnes muistin asioineeni vuosi sitten Nizzan reissun yhteydessä siellä Chanelilla. Kaunis sähköposti heille, jonka jälkeen alkoikin tapahtua. Sain aivan huikean mahtavaa asiakaspalvelua ja niin vain minulle taiottiin värikkäät kengät kesäksi. Nyt kengät ovat vielä kotiin asti saapuneet ranskanmaalta, joten nyt sitä väriä elämässä on sitten yllin kyllin. Ja kiitokseksi aivan loistavasta palvelusta myyjälleni lähti melkoisen iso kukkakimppu. Hän teki uskomattoman hyvää työtä.

Marin_silmin-6305

espadrillokset Chanel / huivi Hermès / laukku Loewe / aurinkolasit* Aarni Woods

*saatu blogin kautta

Teen noista Aarni Woodsin aurinkolaseista oman postauksen, ne ovat huikeat! He valmistavat puisia kelloja ja aurinkolaseja ja yritys on vielä suomalainen. Melkoisen upeaa käsityötä, sanon minä. Kannattaa käydä kurkkaamassa täältä lisää.

Marin_silmin-6308

espadrillokset ja aurinkolasit Chanel / huivi Hermès /  laukku Mulberry

Värihulluudessani menin hankkimaan sekä keltaiset, että vihreät espadrillokset. Lisäksi on vielä kenkiin mätsäävät huivit ja laukutkin olemassa (olivat onneksi jo entuudestaan), joten kesä 2017 saa minun puolesta tulla. Kesäisen mustat asut ripauksella väriä asusteissa on suunniteltu ja odottavat käyttöönottoa. Nyt on matchy matchy.

Toivottavasti tulee superkaunis kesä!

Mitäs tykkäät tulevan kesän väripilkuistani?

 

4 kommenttia artikkeliin ”Väriä elämään

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.