Jään monesti miettimään blogien sisältöjä, instagram kuvia ja ylipäätään somea. Kaikki näkemämme somessa kun yleensä on niin kovin siloiteltua, filtteröityä ja tekijän huolella valittua ja suunniteltua. Ei aitoa arkea. Kyllähän meistä moni haluaa jakaa juurikin ne arkensa tähtihetket tai palan juhlahumua ja luoda itsestään tietynlaisen kuvan, ehkä jopa brändätä itseään. Ja tämä vaatii sitten lukijalta kohtuullista medialukutaitoa tai kuten itse tykkään sanoa, somejärkeä.
Eihän kenenkään elämä ole pelkkää skumppaa ja tähtipölyä, vaikka se instakuvien tai blogin perusteella saattaisi siltä vaikuttaa, vaan jokaisella meistä on ristimme kannettavanaan ja huolet ja murheet elämässä läsnä. Itselläkin meinaa välillä tämä unohtua, kun jää ihastelemaan esimerkiksi toisten elämää instakuvien kautta ja uskon, että oma somejärki on varsin kohtuullisella tasolla. Entäpä sitten heillä, joiden somejärki ja medialukutaito on vasta kehittymässä? Kuinka he osaavat suhteuttaa näkemäänsä omaan elämäänsä?
Aika ajoin mietin omienkin somekanavien sisältöä ja mielestäni siellä kuitenkin se tavallinenkin elämä pilkahtaa ihan hyvin ja luotan lukijoideni fiksuuteen, että ei tämän rouvan elämä ole todellakaan pelkkää Chanelia tai Hermèsiä. Mutta kyllähän ne arjen epämieluisimmat asiat jäävät jakamatta, kukapa niistä inspiraatiota saisi tai haluaisi lukea ainaista valitusvirttä? En minä ainakaan, vaan itse rakastan visuaalisesti näyttäviä kuvia ja sopivan kepeää ja pohdiskelevaa sisältöä. Joten siitä syystä tykkään myös sellaista sisältöä jakaa, vaikka se oma arki onkin välillä kaikkea muuta kuin kepeää ja kauniita kuvia.
Mutta nyt näin loppuun haluan jakaa palan siitä oikeasta arjestani, yhden vuorokauden osalta. Varoitus, tarina sisältää koiria ja sitä ihteään, eli koirankakkaa. Luet omalla vastuulla.
Kun puolisoni on työmatkoilla (eli aika usein), niin meidän villakoira Marsalla menee yleensä pakki sekaisin samantien, kun puoliso sulkee ulko-oven. Niin tälläkin kertaa. Puoliso lähti sunnuntaina reissuun ja maanantaina töistä kotiin palatessani kotona odotti ensimmäinen kakkaylläri. Kun yllärit oli pesty, koirat lenkitetty ja ruoka tekemättä, odotti jääkaapissa toinen ylläri, pilaantunut lohifilee. Siinä meni maanantain ruoka, mutta kukapa sitä nyt olisikaan halunnut syödä illallista, syöminen on yliarvostettua. Joten maanantai elettiin paahtoleivällä. Illalla nukkumaan ja yöllä n. hieman kahdentoista jälkeen herään kummalliseen ääneen. Kuuntelen hetken ja yritän nukahtaa uudestaan, kunnes päätän mennä tarkistamaan mikä tuo kummallinen ääni on. Astun olohuoneeseen ja tyrmistys on melkoinen. Koko olohuoneen lattia (+ vähän seinää ja verhoa) on sen itsensä peitossa ja pitkin olohuonetta kirmaa niin rakas ylipainoinen villakoiramme kakkakuorrutteessa. Keittiössä täysin sama näky ja keittiön tuolin jalat on myös siinä itsessään ja keittiön patteri… Kun olin 2,5 tuntia keskellä yötä käyttänyt kodin ja koiran pesemiseen, kävi mielessäni muutaman kerran että tulisipa nyt hyvä juttu blogiin siitä täydellisestä elämästä. Nyt jo naurattaa, mutta silloin ei ollut itku kaukana.
Siinä siis palanen sitä oikeaa arkea. Kakkakuorrutteella. Ja sitähän se oikea elämä on, välillä kuorrutteella ja välillä ilman.
Ihanaa alkavaa viikonloppua sinulle, toivottavasti viikonloppuusi kuuluu niitä asioita mistä nautit.
Ei apua, toi siivoaminen vielä keskellä yötä. Eihän se tosiaan ruusuilla tanssimista aina se elämä ole.
TykkääTykkää
Jep, kaiken kaikkiaan tällä viikolla 4 kakkayllärit ja 1 oksennus automatkalla. Luojan kiitos nyt mökillä 🙂
TykkääTykkää