Liehuke ja koukussa

Minun on pitänyt jakaa teille jo vaikka kuinka kauan eräs herkullinen kasvisruokaresepti, mutta en ole voinut, koska me ahneet possut olemme joka kerran syöneet tuon valmiin annoksen niin nopeasti parempiin suihin, ettemme ole ennättäneet kuvata valmista ateriaa. Joten siitä syystä jaan teille nyt eilisiä asukuvia. Melkein sama asia.

Olen koko kaksi viikkoa haaveillut Marco Polon pizzasta ja eilen päätin, että nyt sitä on saatava. Kerroinko jo, että syömiseni on edelleenkin vähintäänkin säälittävää ja kaikki polttaa kurkkua? Asukuvat otettiin siis samalla pizzan- ja kukkien hakureissulla. Ihan sitä suosikkipizzaani, Diavola, en uskaltanut ottaa, koska se on niin tulinen. Mutta sitä kannattaa ehdottomasti maistaa, se on Vaasan paras pizza! Päädyin sitten kurkku- ja koiraystävälliseen vaihtoehtoon (Deliziosa) ja sain kuin sainkin syötyä tunnin aikana n. 1/4 osan pizzastani. Ja tytöillä oli onnen päivä, koska vastaus heidän herkkupäivään tuli pizzan kuorien (ja palojen) muodossa.

marin_silmin-5048

marin_silmin-5066

marin_silmin-5054

Asusta sen verran, että päälläni on tuollainen harmaa alennusmyyntilöytö liehuke. Kutsun tuollaisia ilmavia ja väljiä vaatekappaleita liehukkeiksi. Se on Ajlajk -merkiltä, silkkisekoitetta ja ostettu Dopp:sta täältä Vaasasta. Tykkään paidasta kovasti, koska sen voi asustaa niin monin eri tavoin. Koot ovat ehkä reiluja, koska päälläni on tosiaankin S-koko, kun normaalisti käytän M -kokoa. Olen ollut jo vuosikymmeniä ämmän tyttö, kuten äidilläni oli tapana sanoa. Ethän vain löytänyt edellisestä lauseesta kaksoismerkitystä, puhuin nimittäin koosta… 😉 . Muuten asu koostuukin vanhoista tutuista jutuista.

marin_silmin-5070

marin_silmin-5065

marin_silmin-5076

Ja kuka on se rohkea, joka uskaltaa tunnustaa vinkanneensa minulle Gilmoren tytöistä?! Olen aivan koukussa siihen sarjaan! Miksi en ole sitä ikinä ennen nähnyt!? Täällä kotona on jo vitsi se, kun puolisoni kotiin tullessaan löytää meidät tytöt sohvalta ja kysyy: ”Ei kai täällä meidän tytöt katso taas Gilmoren tyttöjä?”… Yritin hänelle selittää sarjan koukuttavuutta kuvaillen ”ei tässä tapahdu yhtään mitään, mutta tämä on niin ihana hyvänmielen hömppä” . Ei kuulkaa puoliso ymmärtänyt. Miehet.

Ihanaa sunnuntaita, minä siirryn sohvalle katsomaan Gilmoren tyttöjä. Aika monta tuotantokautta on vielä jäljellä.

marin_silmin-5088

marin_silmin-5096

takki Harris Wharf London / paita Ajlajk / nahkahousut Michael Kors / kengät Ecco / kashmirhuivi* (*saatu blogin kautta) hemaiseva.com / aurinkolasit Prada / mustat nahkarannekorut ja laukku Hermès / kaulakoru, rannekoru ja sormus Cornelia Webb 

7 kommenttia artikkeliin ”Liehuke ja koukussa

  1. Ihanaa, että sulla on Gilmoren Tytöt vielä pitkälti edessä! Kun katsoin sarjan ensimmäistä kertaa silloin vuosikymmen sitten, sen loputtua tuli niin tyhjä ja onneton olo! Onneksi Netflix teki lisää jaksoja, kunhan vaan pääsi takaisin nauttimaan samoista maisemista.

    Liehukkeesi on todella kaunis varsinkin väriltään täydellinen harmaa. 🙂 Toivottavasti olosi on jo parempi, niin urakalla olet tainnut sairastaa!

    Tykkää

    1. Hei Selja, onneksi olen katsonut vasta pari ekaa kautta. Vielä on paljon jäljellä 🙂 .

      Kiitos liehuke kehusta. Minustakin tuo harmaan sävy on täydellinen.

      Ja olo on tänään ollut jo huomattavasti parempi. Kyllä tämä kahden viikon kärsimys oli ihan riittävästi, nyt seuraavat 20 vuotta ainakin terveenä 🙂 .

      Mukavaa alkavaa viikkoa Selja!

      Tykkää

  2. Ihana liehuke! Niin mukavan näköinen. Ja lasit on supermageet!

    Ja hei… Gilmoren tytöt-expertti täällä moi! 🙂 Oon nähnyt kaikki tuotantokaudet kymmeniä kertoja ja osaan tyyliin koko sarjan ulkoa 😀 Niin paras! Netflixin uudet jaksot tosin oli huge pettymys, mutta niinpä melkein arvasin etukäteen, kun odotukset oli ihan liian korkealla 😀

    Tykkää

    1. Moikka Sannis,

      Ai sä oot oikein Gilmoren tytöt -spesialisti 😀 . Hih! Mä oikein odotan että pääsen taas jatkamaan sarjan parissa kaikki illat. Ainoa huono puoli ettei tule tehtyä mitään kotitöitä tai järkevää, kun tulee vaan tuijotettua Netflixiä 😀

      Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Tykkää

      1. Et sä yhtä alas ole vajonnut kuin minä. Olen tuijottanut gilmoren jälkeen 6 kautta gossip girliä 😀 Nyt on menossa Glee… Tarvinneeko edes sanoa, että mulla on todella huono maku ja gilmore girls on ainut, mitä kukaan normaali suostuis mun kanssa katsomaan 😀

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.