Terveisiä hiljentyneestä blogista! Jos blogi on ollut hiljainen tämän viikon, niin koko nainen on ollut suorastaan mykkä. Vointini romahti sunnuntai-iltana ja siitä lähtien olen ollut petipotilas kuntoinen. Mutta nyt toivottavasti suunta on vain ylöspäin ja eilisestä illasta lähtien on tuntunut että kai tässä eloon jäädään. Täytyy vaan todeta, että melkoisen kovat kaksi viikkoa on kyllä ollut. Ruokaa olen syönyt ehkä (mikäköhän pieni eläin söisi tosi vähän, hiiri?!) pienen hiiren verran, ja luulen että se hiirikin veisi tässä kilpailussa voiton ja ”nälkiintyneestä” olemuksestani päätellen, paino on tippunut roimasti alas. Lukuja en tiedä, koska en omista vaakaa.

Mutta eilen, kun olo alkoi pikkuhiljaa kohentua, minä leikkasin itse koirien trimmaussaksilla otsikseni. Ei siitä ehkä kovin tasainen tullut, mutta eiköhän tuo nyt hetken aikaa kelpaa. Kun ei kovin peiliin vilkuile niin se on ihan hyvä.

Olin säästänyt näitä ihania lumikuvia pitkään sellaiseen pohdiskelevaan postaukseen oman polun kulkemisesta, mutta koska kovin syvällistä pohdintaa ei tällä hetkellä päästäni oikein irtoa (että katsoako Gilmoren tyttöjä sohvalta vai sängyltä -tasoista), niin menköön loppukaneettina vain: Kulje juuri sellaista polkua mikä tuntuu sinusta parhaalta! Ihan sama onko se jonkun jo tallaama, vai teetkö polkusi ihan itse, mutta jos se sinusta tuntuu sillä hetkellä parhaalta ja kuuntelet sydäntäsi, niin kulje juuri sitä valitsemaasi polkua mikä hyvältä tuntuu. Sanokoon muut mitä tahansa. Ja muista myös nauttia matkasta <3.

Ihanaa alkavaa viikonloppua. Sänky taisi minulla viedä tällä kertaa voiton. Se on siis Gilmoren tyttöjä sängystä katsottuna, Marsa ja Alma kainalossa.