Jestas, jouluaatto on tällä viikolla ja vuosi 2016 alkaa olla lopuillaan.
Melkoinen vuosi tämä onkin ollut. Ehkä elämäni rankin, mutta hyvällä tavalla. Olen koko vuoden laittanut itseni ammatillisesti epämukavuusalueelle, oppinut sietämään epävarmuutta paremmin kuin koskaan ennen, opetellut uutta toimialaa ja uutta kieltä. Lisäksi ajanpuutteen vuoksi olen joutunut delegoimaan paljon asioita muillekin, pois omista hyppysistä. Se on vaikeaa perfektionistille, joka on tottunut pitämään ohjat omissa käsissään ja heiluttamaan tahtipuikkoa. Niin, ja aloitinhan tämän bloginkin.
En olisi uskonut kuinka raskas ja uuvuttava voisikaan tämä vuosi olla, mutta niinhän aina uuden opettelu on. Harvoin se käy ilman mitään ponnisteluita. Mutta mitään en vaihtaisi! Mahtava vuosi kaikin puolin, vaikka välillä on väsyttänyt ihan hemmetin paljon ja olisi tehnyt mieli lyödä hanskat tiskiin. Mutta koska olen aika jääräpäinen nainen, niin luovuttaminen ei kuulu tapoihini, joten sitäkin suuremmalla sisulla on menty eteenpäin.
Ja onneksi kotona on ollut aina kaksi iloista tiuhtia ja viuhtia vastassa ilostuttamassa arkea ja pitämässä perusrytmin yllä. Ja puolisolleni myös iso ISO kiitos kaikesta joustamisesta ja delegoinnista. On siitä välillä hyötyäkin että puoliso on millintarkka insinööri. Yhteiset viikonloppulenkit ovat tuoneet paljon iloa ja energiaa arkeen. Eilisellä lenkillä olikin kamera mukana ja otettiin muutamia kuvia.
Nyt minut onkin vienyt mennessään joku flunssapöpö, joka täytyy parannella nopeasti pois, jotta saadaan tämä viikko vielä mallikkaasti vietyä läpi.
takki Lolitas&L / housut Zara / kengät Puma / pipo Balmuir / kaulahuivi* kashmirsilkki.com (*saatu blogin kautta) / laukku Väska / aurinkolasit Ray Ban
Sain muuten ystävältäni tuon ihanan harmaan kashmirhuivin, joka näkyy kuvissa. Huivi on sellaista pumpulisen pehmoista, hieman joustavanoloista materiaalia, 100% kashmiria ja iso. Siitä muodostui nopeasti uusi suosikkini ja officella olen käyttänyt sitä myös shaalina ja viikonloppuna ihan vilttinä sohvalla 🙂 . Almakin on ihastunut siihen kovasti ja silloin tietää että materiaali on ainakin pehmeää, jos meidän Alma tekee siihen pesän. Sitä löytyy myös myynnistä kashmirsilkki.com verkkokaupasta. Verkkokauppaan on lisäksi lisätty nyt uusia maksutapoja ja PayPalin lisäksi voit maksaa joko verkkopankin kautta tai osamaksulla.
Tsemppiä sinulle vuoden viimeisille viikoille. Muista hengähtää välillä. Maailman ei tarvitse tulla valmiiksi jouluun tai edes uuteen vuoteen mennessä. Vähemmänkin on riittävästi.