Muistatteko kun keväällä kerroin olleeni villiyrtit keittiössä -kurssilla?
Viime viikonloppuna jatkoin villiyrttien parissa, mutta tällä kertaa ihovoiteiden valmistuksen merkeissä. Kyseessä oli Vaasa opiston järjestämä viikonlopun mittainen kurssi ja itse asiassa vetäjä oli sama, joka piti keväällä tuon villiyrtit ruuanlaitossa -kurssinkin.
Olen kertonut teille ennenkin ihonhoitorutiineistani sekä käyttämästäni luonnonkosmetiikasta. Eli olen jo vuosien ajan käyttänyt ainoastaan luonnonkosmetiikkaa, koska haluan tietää mitä ihollani on ja mitä aineita iholtani voi imeytyä minuun. Tuolloin keväällä ollessani tuolla villiyrtit keittiössä -kurssilla minulle aukeni aivan uusi maailma mitä tulee yrttien käyttämiseen ja puhuimme sen kurssin aikana paljon laajemminkin yrttien käyttömahdollisuuksista ja mikä voima yrteissä ja luonnossamme on. Kun sitten alkusyksystä bongasin tuon ihovoiteiden valmistuskurssin, ilmoittauduin siihen mukaan välittömästi. Siitä lähtien olen odottanut edeltävää viikonloppua kuin kuuta nousevaa, jotta vihdoin oppisin itse valmistamaan omat ihovoiteeni ja käyttämään niissä hyödyksi suomalaisia villiyrttejä itse luonnosta kerättyinä. Ja voi sitä riemua, innokkuutta ja energiaa kun tuo viikonloppu koitti.
Meitä oli kurssilla ainoastaan 3 innokasta ja samanhenkistä naista opettelemassa ihovoiteiden tekoa (miettikää miten vähän, 1 perui juuri ennen alkamista ja 3 jätti tulematta kokonaan). Alkuun opiskelimme teoriaa, kävimme läpi suomalaisia villiyrttejä sekä erilaisia öljyjä ja rasvoja, kuinka niistä valmistetaan ihovoiteita ja kuinka yrttejä uutetaan mukaan voiteisiin. Tämän jälkeen alkoikin sitten se odotetuin hetki, eli pääsimme itse valmistamaan voiteita. Olin niin innoissani, etten meinannut housuissani pysyä koko viikonloppuna. Pää raksutti ainoastaan erilaisia voidereseptejä ja kotona kävin kaappeja läpi mitä kaikkia yrttejä keräsin alkukesästä talteen.
Täytyy heti todeta, että hätäisen hommaa tuo ihovoiteiden valmistus ei kyllä ole, mutta kohtuullisen helppoa se on, kun tietää mittasuhteet ja suurinpiirtein mitä on tekemässä. Me aloitimme voiteiden teon yrttiuutteista. Teimme uutteet niin, että laitoimme kuivatut yrtit valitsemaamme öljyyn kattilaan vesihauteeseen miedolla lämmöllä muhimaan 2-3 tunniksi. Kiire ei siis saa olla kun tekee uuttamalla voiteita. Kun yrtit oli uutettu valittuun öljyyn, sihdattiin seos siivilän läpi, laitettiin takaisin kattilaan ja sulatettiin joukkoon esim. mehiläisvahaa saostumista varten. Kun mehiläisvaha oli sulanut, purkitimme voiteet purkkeihin ja vasta siinä vaiheessa lisäsimme kukin haluamaamme eteeristä öljyä mukaan, koska jokainen halusi käyttää hieman erilaisia öljyjä omien mieltymysten mukaan.
Näin yksinkertaista voiteiden valmistus oli. Minä valmistin viikonloppuna herkän ihon voiteen (sisälsi mm. nokkosta, ruusua, kehäkukkaa), lämmittävän salvan (sisälsi mm. rosmariinia, chiliä), ruusuista huulirasvaa sekä ”kaipuu kesästä” -voiteen, johon uutin mm. koivua ja siankärsämöä.
Olen käyttänyt omia tekeleitäni nyt joka ilta nukkumaan mennessä ja olen jo vakuuttunut siitä, että ihoni ei ole koskaan voinut näin hyvin 😉 .
Kiinnostaisiko sinua kuulla jonkun valmistamani ihovoiteen resepti ja tarkemmin valmistusprosessista, mittasuhteista ja öljyistä mitä käytimme?
teittekö eri ihotyypeille? kiinnostaisi kyllä kuivan ihon voide josko sitten ensi kesänä keräisin ”tuotteet”, kiitos 🙂
TykkääTykkää
Hei Riitta,
Se herkän ihon voide on hyvä myös kuivalle iholle. Sitä olen nyt itse tavoitteena käyttänyt, kun naama on todella kuiva. Voisinkin jakaa sen ohjeen 🙂 .
TykkääTykkää
Kiitos,upeaa. Olen ollut pitkään myös kiinnostunut yrteistä, mutta…
Toivoisin saavani vinkkejä mittasuhteista, yms.
Yst.terv.Anne-Marie Dahlblom
TykkääTykkää
Hei Anne-Marie,
Kiva kuulla, että itse tehdyt voiteet kiinnostaa. Tässä tekstissä olen jakanut yhden ohjeen: https://marinsilmin.com/2016/11/23/herkan-ihon-voide/
TykkääTykkää