Marraskuu on täällä. Ajattelin tulla jakamaan teille lokakuun söpöimmät kuvat, jos se piristäisi edes hieman tätä synkkää ja kylmää marraskuun alkua. Aika Alma voittoisia, mutta minkäs teet, kun joku vaan on Prinsessojen Prinsessa ja rakastaa olla kuvattavana. Marsa kun lähinnä vaan murjottaa kameran edessä ja kuvissa on vain musta möykky, jolla on valkoiset silmämunat. Lisäksi hän on ollut viime aikoina astetta enemmän grumpy old lady, sillä yritämme jälleen kerran saada seniorimme pyylevät muodot astetta sutjakammiksi. Toistaiseksi tuloksetta. Olen tullut siihen tulokseen, että tuolla laiskalla sohvankoristeellamme täytyy olla joku salainen ruokakätkö olemassa, tai sitten meidän poissaollessamme joku käy syöttämässä sitä.
Aloitetaan söpöily yhteiskuvauksilla Roosa nauhan kunniaksi Alman kanssa. Alma sai kuvauspalkkioksi kuvissa näkyvän pinkin paidan, kuvaaja pizzan ja viiniä ja itsehän jäin nuolemaan näppejäni. Tai noh, sain blogihistoriani luetuimman postauksen. Harmi kun niin surullisesta aiheesta.
Sunnuntai retkellä koko perheen voimin. Alma pyöri samalla reissulla kakassa. Ja haisi kamalan pahalle koko loppumatkan. Onneksi meillä oli kotona hyvälle tuoksuvaa käsisaippuaa, niin saatiin Prinsessa jälleen ei-kakan-hajuiseksi.
Mökillä chillailua ja akkujen lataamista. Ja Almamaiseen tyyliin, ”jos et huomaa mua, niin hyppään silmiesi eteen vaatimaan rapsutuksia”. Tämä tyttö tietää mitä haluaa ja tekee määrätietoisesti töitä niiden eteen.
Mervi hirveen tutustuminen. Mervi oli kyllä aivan supersöpö ja utelias. Ja osasi ottaa kameran haltuun. Minulla oli Merville mukana repullinen porkkanoita, jotka sitten unohdin jättää hänelle. Toivottavasti tyttö ei muistele pahalla.
Ja Hermès huivi -kuvausten jälkeen päätettiin Allun kanssa valloittaa valokuvauskuutiomme. Ja Alma päätti ilmeillä ihan kunnolla. Otti ilon irti siitä hetkestä kun pääsi kameran eteen. Linssilude ❤ .
Lupsakkaa torstaita sinulle, kohta on taas jo viikonloppu. Minä lähden viettämään iltaani Naisten sijoitusiltaan. Mukavaa uutta-vanhaa omaan arkeeni, kun tuo elämä ei enää kulje joka päivä mukanani. En ole tainnutkaan kertoa, että tykkään seurata taloutta, pörssikursseja ja olen innokas piensijoittaja/osakesäästäjä. Joskin juuri eilen sanoin puolisolleni, että olen siirtynyt perinteisten osakkeiden sijasta käsilaukkusijoittamiseen 😉 . Saa nähdä mitä tuumaavat ajatuksestani tuolla sijoitusillassa 😉 .
Tuo ”pörröinen” roosan värinen neule on aivan ihana! Sopii sulle täydellisesti. ❤
TykkääTykkää
Kiitos Ninja!
Hih, se on nykyään Alman neule, joudun kysymään lupaa sen käyttöön 😉 . Alma on siis rakentanut paidasta itselleen pesän.
TykkääTykkää