Asioin viimeksi Hermèsillä Amsterdamin lentokentällä tänä syksynä ystäväni kanssa. Olimme liikkeellä huiviostosten merkeissä ja meille sattui aivan ihana ja asiakaspalveluhenkinen myyjä, joka neuvoi meille paljon erilaisia tapoja käyttää Hermèsin huiveja, joko huivirenkaalla tai ilman.
Itse ainakaan en juurikaan osaa varioida huiveja eri tavoin, vaan yleensä kiepsautan ne kaulaan aina vähän samalla tavalla. Olen kuitenkin monesti kuvista ihaillut miten monipuolisesti osa meistä osaa hyödyntää huiveja ja saavat asut eloon huiveja luovasti käyttämällä.
Yksi jippo huivien monipuoliseen käyttöön olikin Hermèsin myyjän mukaan ehdottomasti huivirengas, jonka avulla huiveja voi pukea tosi monipuolisesti. Ja noita huivirenkaita oli moneen lähtöön, eri mallisia ja -kokoisia. Itse päädyin ostamaan kuvissakin näkyvän Trio -mallin, pienemmässä koossa ja hopean sävyssä. Pieni rengaskoko on sopiva 90 x 90 kokoiselle huiville. Myös isompiin huiveihin olen sitä käyttänyt, mutta silloin joutuu käyttämään enemmän luovuutta huivien ”sitomiseksi”.
Lisäksi saimme lähtiessämme myyjältä vielä kuvissa esiintyvät ”knotting cards” pakkaukset. Pakkaus sisältää monta erilaista korttia, jossa toisella puolella on kuva huivista käytössä ja toisella puolella ohje, kuinka huivin saa laitettua kuvan osoittamalla tavalla.
Todella hauska idea ja olen jo muutamia kortteja testaillutkin. Sopivan helppoja ohjeita ja kun pidän korttipakkaa huivien vieressä pöydällä, tulee niitä myös testattua. Ainakin minä olen vähän huono googlaamaan huivien käyttövinkkejä aamukiireessä, joten nuo kortit ovat olleet monen aamun pelastus!
Kuvissa näkyvä sininen huivini on Hermèsin tämän syksyn malliston ”Dans l’atelier” 90 x 90 silkkihuivi ja olen todella ihastunut siihen. Se on erittäin laadukas, huivin kuvitus on kaunis ja väri täydellinen sininen. Olettekin nähneet huivin käytössä viime lauantain postauksessa.
Toinen kuvissa näkyvä huivi on Chanelin tämän syksyn todella iso silkkihuivi, jossa on oven kuva Mademoiselle Privé -tekstillä. Sitäkin olen käyttänyt valtavan paljon ja se on upea myös. Huivi on näkynyt tässä postauksessa käytössä.
Miten sinä käytät huiveja? Entä onko sinulla käytössä huivirengas?
3 kommenttia artikkeliin ”Hermèsin vinkit huivien käyttöön”