Vietin viime viikonlopun jälleen matkalaukkuelämää. Tällä kertaa tosin ihan kotimaassa. Perjantain olin Helsingissä ja sieltä siirryin junalla Tampereelle eiliseen asti.
Ja miten ihana perjantai minulla olikaan! Ihania inspiroivia ihmisiä, uusia ideoita, energiaa, tuttavuuksia, mahdollisuuksia ja paljon naurua. Ihania hetkiä.
Myöhästyin myös junasta, elämäni ensimmäistä kertaa. Tunne oli tällaiselle aikataulutarkalle perfektionistille melko vapauttava. Elämä ei lopu, vaikka myöhästyy jostain, aina tulee uusi mahdollisuus, tai ainakin uusi juna. Tosin, en aio ottaa tavaksi myöhästymistä, se on ärsyttävää.
Elämällä on kyllä tapana heittää eteen mitä mielenkiintoisimpia kohtaamisia, juuri silloin kun niitä vähiten odottaa. Ja niin kävi tälläkin kertaa, junamatkalla. Olen nyt niin onnellinen, että en ennättänytkään siihen alkuperäiseen junaan, sillä minulta olisi jäänyt kohtaamatta eräs upea nainen, jonka kanssa tulimme juttuun välittömästi. Miten hauska junamatka minulla olikin! Vieläkin hymyilyttää.
Ja lauantai. Mietin, voiko perjantain energioita ja positiivisuutta enää mitenkään ylittää, mutta näköjään pystyi. Osallistuin ”ravintopäivään” Tampereella joka kesti koko päivän ja tuon päivän kohtaamiset olivat niin täynnä iloa, positiivisuutta, onnellisuutta, rakkautta, hyvää energiaa ja niin paljon kaikkea, etten osaa edes pukea sanoiksi. Upeita ihmisiä, huikeita tarinoita, toisten tukemista ja yhteisen vision eteen työskentelemistä. Harvoin olen nähnyt noin hyvää ja positiivista meininkiä missään tapahtumassa ilman päälleliimattua ”tekoimelyyttä”. Jaakko Halmetojan puheenvuoro oli aivan mahtava. Olen kuullut Jaakon puheenvuoroja ennenkin usein, mutta aina ne jaksaa innostaa uudestaan.
Huh mikä viikonloppu. Täynnä uskomattomia kohtaamisia, osa aivan sattumien summana. Olo on tällä hetkellä aika kiitollinen.
Nyt on niin helppo todeta: kun annat positiivisuutta ja iloa, saat sitä korkojen kera takaisin, mieletöntä.
Positiivista ja onnellista viikkoa!
Olipa ihana kirjoitus! Siitä tuli hyvälle mielelle. Minäkin koin viime viikonloppuna, niin ihania kohtaamisia; paljon vanhoja tuttuja, joitakin uusia. Tunnekylläinen viikonloppuni oli uskomaton. Sain heti kiinni Sinunkin tunnelman ❤️
TykkääTykkää
Hei Heli!
Ihanaa, että tunne välittyi tekstistäni ja ihan mieletöntä että olet viikonloppuna saanut viettää uskomattoman ja unohtumattoman viikonlopun. Kohtaamiset, uusien ja vanhojen, ihmisten kanssa on kyllä niin energisoivia ❤
TykkääTykkää
Voi ei, myöhästyit junasta perjantaina! Onneksi vastassa oli viikonloppu.. Minäkin innostun aina inspiroivista ihmisistä (kuten perjantaina:) Mikään tapahtuma tai tilanne ei itsessään ole mitään ilman inspiroivia ihmisiä ja juurikin niitä kohtaamisia.
Mukavaa ja sopivasti energistä viikon jatkoa:)
TykkääTykkää
Hih, kyllä myöhästyin 🙂 . Näkyi vain junan takavalot, kun juoksin paikalle. Mutta teki hyvää tällaiselle pilkuntarkalle perfektionistille höllätä välillä 😉 Ja onneksi ei ollut kiire minnekään.
Mukavaa viikkoa myös sinulle Business Woman.
TykkääTykkää