Vietin viime viikonlopun jälleen matkalaukkuelämää. Tällä kertaa tosin ihan kotimaassa. Perjantain olin Helsingissä ja sieltä siirryin junalla Tampereelle eiliseen asti.

Ja miten ihana perjantai minulla olikaan! Ihania inspiroivia ihmisiä, uusia ideoita, energiaa, tuttavuuksia, mahdollisuuksia ja paljon naurua. Ihania hetkiä.

Myöhästyin myös junasta, elämäni ensimmäistä kertaa. Tunne oli tällaiselle aikataulutarkalle perfektionistille melko vapauttava. Elämä ei lopu, vaikka myöhästyy jostain, aina tulee uusi mahdollisuus, tai ainakin uusi juna. Tosin, en aio ottaa tavaksi myöhästymistä, se on ärsyttävää.

Elämällä on kyllä tapana heittää eteen mitä mielenkiintoisimpia kohtaamisia, juuri silloin kun niitä vähiten odottaa. Ja niin kävi tälläkin kertaa, junamatkalla. Olen nyt niin onnellinen, että en ennättänytkään siihen alkuperäiseen junaan, sillä minulta olisi jäänyt kohtaamatta eräs upea nainen, jonka kanssa tulimme juttuun välittömästi. Miten hauska junamatka minulla olikin! Vieläkin hymyilyttää.

Ja lauantai. Mietin, voiko perjantain energioita ja positiivisuutta enää mitenkään ylittää, mutta näköjään pystyi. Osallistuin ”ravintopäivään” Tampereella joka kesti koko päivän ja tuon päivän kohtaamiset olivat niin täynnä iloa, positiivisuutta, onnellisuutta, rakkautta, hyvää energiaa ja niin paljon kaikkea, etten osaa edes pukea sanoiksi. Upeita ihmisiä, huikeita tarinoita, toisten tukemista ja yhteisen vision eteen työskentelemistä. Harvoin olen nähnyt noin hyvää ja positiivista meininkiä missään tapahtumassa ilman päälleliimattua ”tekoimelyyttä”. Jaakko Halmetojan puheenvuoro oli aivan mahtava. Olen kuullut Jaakon puheenvuoroja ennenkin usein, mutta aina ne jaksaa innostaa uudestaan.

Huh mikä viikonloppu. Täynnä uskomattomia kohtaamisia, osa aivan sattumien summana. Olo on tällä hetkellä aika kiitollinen.

Nyt on niin helppo todeta: kun annat positiivisuutta ja iloa, saat sitä korkojen kera takaisin, mieletöntä.

Positiivista ja onnellista viikkoa!