Rehellisyyden nimissä tunnustan heti alkuun, että en ole kadonnut mihinkään, olen vain syönyt koko viikonlopun (ja okei, vähän maistellut viinejä) ja pyhittänyt kaiken energiani hyvälle ruualle ja hengailulle.
Olen aina rakastanut syömistä ja hyvää ruokaa. Kuka sitä nyt pahaa söisi (paitsi ehkä Hanna Partanen), kysyn minä. Ja ehkä se alkaa pikku hiljaa näkyä, että ruoka-aikaan on oltu kotona, mutta minkäs teet, kun on perso niin on perso. Ja yllättävän vähän olen kyllä täällä blogin puolella kirjoittanut ruuasta (löytyy Food -tunnisteen alta), mutta se johtuu varmaankin siitä, että en ole niinkään kokkailija -tyyppiä vaan pikemminkin syöjä-tyyppiä, syön kaiken mitä eteen kannetaan, paitsi hernekeittoa ja kermavaahtoa. Mutta se onkin aivan eri tarina.
Toisaalta, tykkään kyllä laittaa ruokaa, jos saan tehdä sitä rauhassa ja ajan kanssa. Olen kylläkin todella suurpiirteinen kokki, enkä kovin mittaile tai mieti, vaan luotan siihen, että tunnistan mitkä maut sopivat yhteen. Jos testaan jotain uutta reseptiä, niin ensimmäisellä kerralla seuraan reseptiä kyllä hirmu tarkkaan, mutta jo seuraavalla kerralla teen vähän sinnepäin. Välillä onnistuu, toisinaan ei. Seuraavaksi pitäisi testata serkkuni kirjoittaman Viinakeittokirjan reseptejä, sieltä on jo omat suosikit valittu testattavaksi.
Jos seuraat minua Snapissa (majohuuh) tai instassa (marinsilmin), niin se perjantainen intoiluni niistä pizzoista oli ihan totta. Muille, joille tämä case on vielä mysteeri, niin kerrottakoon sen verran, että Vaasan parhaat gluteenittomat pizzat saa ehdottomasti pizzeria Marco Polosta. Paikan omistajana on italialainen ja mm. heidän täydellinen tulinen salami minun lempparipizzaan (Diavola) tuodaan Italiasta. Ja heidän gluteeniton pizzapohjansa on vaan niin loppuun asti hiottu täydelliseksi, että nälkä tulee jo pelkästään ajattelemalla niitä pizzoja. Ja perjantai sattui olemaan pizza päivä ja ahne kun olin, niin tilasin itselleni kaksi pizzaa, kun en osannut päättää otanko Diavolan vai uuden tulokkaan, jossa oli myös tuota ihanan tulista salamia. Joten otin kummankin. Tämän kokoiseksi naiseksi (ja ennen paljon pienempi + sama ruokahalu) jaksan syödä aika valtavan kokoisia annoksia (äitini on kerran vuosia vuosia sitten ulkomailla ravintolassa kieltänyt tilaamasta kolmatta ruoka-annosta, kun muut asiakkaat alkoivat tuijottaa).
Perjantain pizzamässäilyistä kun selvittiin, niin eilen päädyimme sitten lounaaksi syödyn kaalilaatikon (minun lempiruoka!) jälkeen Faroksen terassille ja siellä oli sitten pakko testata paikan burgerit noin niin kuin välipalana. Hyvät oli, mutta hintalaatu-suhde ei ollut kyllä kohdallaan. Melkein 20 euron burgerilta olisin odottanut kyllä enemmän, joskaan se ei ollut huono. Maanantainen Mortonin burgeri pesi kyllä maullaan ja hinnallaan Faroksen burgerin 6-0.
Ja koska ruokamässäilyn pitää kestää koko viikonlopun, niin tämä aamu alkoi kotibrunssilla, jonne paistettiin pekonit, kananmunat, tehtiin lohituorejuustorullia, otettiin esiin viinit ym. Iltapäivällä huikopalaksi sitten ”jämäpiirakka”, eli kaikkea mitä jääkaapista löytyi ja uuniin. Siitäkin tuli taivaallisen hyvää, vaikka olikin melkein-kokonaan-kasvispiirakka (mitä nyt vähän chorizoa laitoin sekaan reilusti).
Huomenna meinasin kuvata asuja, mutta vähän jännittää, että mitä mahtuu päälle tämän ruokaövereiden jälkeen. Chanelin espadrillokset ei mahtuneet enää eilen turvonneisiin jalkoihin ja kello ja sormukset lakkasivat mahtumasta tänään. Eli huomenna nähdään sitten päätyykö blogiin joku jätesäkki asu. Onneksi tykkään vähän väljemmistä yläosista, niin eiköhän tuolta kaapista jottain löydy.
Nyt menen takaisin sohvalle mahan viereen makkoomaan.
Oletko perso ruualle?
P.S. Tulen tuosta pizzakuvasta vieläkin ihan superonnelliseksi. Miettikää miten ruoka voi vaikuttaa onnellisuuteen näin paljon?!