Pyöräilin tänään töistä kotiin ja pysähdyin tuoksuttelemaan upeasti kukkivaa syreenipensasta jonkun täysin tuntemattoman talon eteen. Olisin myös halunnut ottaa siitä kuvia, mutta ajattelin, että pelkkä pensaan haistelu oli jo tarpeeksi epäilyttävää, joten jatkoin kiltisti matkaa tuoksuteltuani hetken aikaa tuota niin tuttua alkukesän tuoksua.
Jo ennen pensaan kohdalle pysähtymistäni tuo huumaavan voimakas tuoksu vei minut välittömästi lapsuuden muistoihin ja siinä pyöräillessäni tunsin ja muistin lapsuuden päättymättömät kesät ja seikkailut luonnossa ja sen vapauden ja riemun tunteen. On kummallista, miten voimakkaasti erilaiset tuoksut tuovat tiettyjä muistoja mieleen.
Viikonloppuna, kun laitoin voita sulamaan kuumalle paistinpannulle, niin siitä tuleva tuoksu vei minut välittömästi jälleen kerran lapsuuteen ja mummolaan keskelle köyhien ritarien paistamista. Ne olivat mummoni sanoin maailman parhaita. Mummoni teki myös maailman parasta makaronilaatikkoa ja sitä se kyllä olikin. Hän ei ollut mikään vaatimaton rouva, hänen tekemät ruokansa olivat aina maailman parhaita. Niinkuin mummokin.
Lisäksi tietyt hajuvedet haistaessani suorastaan tunnen äitini läsnäolon, vaikka hänen poismenostaan on jo useampi vuosi aikaa. Armanin She on takuuvarma muistojen esiintuoja. Huhtikuussa Nizzassa keskustelimme tyttöjen kanssa, kuinka aurinkorasvan tuoksu on merkki lomasta auringossa. Sen tuoksu vie heti kaikkiin aurinkoisiin ja iloisiin muistoihin ympäri maailman.
Tuoko tietyt tuoksut sinulle muistoja mieleen?
Ai niin, oletteko muuten katsoneet jalkapallon EM-kisoja? Annan vinkin: Wales ja Gareth Bale sekä Espanja ja Sergio Ramos. Minä olen noiden pelien aikaan liimattu tv:n eteen. Kisojen muodollisesti pätevimmät parhaat pelaajat 😉 .