Jokainen Artekin huonekaluja ostanut tunnistaa tuon otsikon lauseen.

Mutta se on väärässä. Ainakin minun mielestä.

Olen tuoli ihminen. Joku perheenjäsen sanoisi tässä kohtaa tuolihullu, joten ehkä vähän sitäkin. Ja nyt kun kerron teille mitä kummallisimpia aivoituksia elämästäni ja persoonastani, niin tekin pidätte minua viimeistään syksyllä vähän hulluna. Näin siinä helposti käy, kun saa itse määritellä mitä itsestään antaa toisille ja minulla näitä kummallisuuksia riittää ilmeisesti hulluuteen asti.

Minulla on tosiaankin joku kummallinen rakkaus tuoleihin. Ongelmaksi tämän asian tekee se, että ne tuolit joihin rakastun ja raahaan kotiin, eivät juurikaan sovi sisustukseen keskenään yhteen. Mutta koska ne ovat ihania, ja yleensä melkoisia löytöjä, täytyy ne saada.

Ennen tämä ei ollut ongelma, sillä asuimme kahta eri kotia joiden sisustukset olivat hyvin erilaiset ja tunnelmat kummassakin kodissa hyvin toisestaan poikkeavat. Joten tuolit saatiin helposti sommiteltua jompaan kumpaan. Mutta siinä kohtaa kun nämä kaksi kotia yhdistettiin yhdeksi kodiksi monen vuoden kahden kodin jälkeen, tuli pienoinen tuoliongelma. Mihin tunkea ne kaikki?

Aika hyvin olemme saaneet tuolit mahtumaan ja sopimaan keskenään ja kiitos ystäville, jotka ovat ottaneet meiltä tuoleja ikuisuuslainaan, me haemme ne sitten joskus ;).

Minulta on muutaman kerran pyydetty sisustusaiheista tekstiä, joten olkoon tämä aloitus sille teemalle. Kotimme kun on tällä hetkellä kuin savolainen rojekti, eli aloittamista vaille valmis, niin sisustusideologiaani on vähän vaikea päästä käsiksi. Suunnitellut remontit on siis tekemättä, mutta mikäs hätä tässä on. Edellisen kodin remonttia suunniteltiin 7 vuotta ja kun se sitten lopulta toteutettiin, myin kodin hetken mielijohteesta ja se meni samantien.

Tällä hetkellä kotiamme kuvastaa seuraava lause: Kaikki on vinksin vonksin, tai ainakin heikun keikun.

Hiljaa hyvä tulee (sanoo maailman kärsimättömin ja hätäisin ihminen).